Tämä blogijuttu kertoo asiakkaamme Teatteri Kultsan syksyn 2021 tuotannosta. Teatteri Kultsa käyttää Evention järjestelmää lipunmyynnissä sekä kassalla, että verkkokaupassa. Tutustu tarkemmin Evention palveluihin teattereille.
Teatteri Kultsa tuo syyskuun alussa ensi-iltaan Eugène Ionescon (1909–1994) Sarvikuonon – absurdin näytelmän, jossa ranskalaisen pikkukaupungin asukkaat alkavat muuttua sarvikuonoiksi.
Näytelmän ohjaaja Marjo Linnasalmi kertoo tutustuneensa Sarvikuono-näytelmään ensimmäisen kerran 1990-luvun alkupuolella opiskellessaan ranskaa ja kirjallisuustiedettä. Silloin hän kirjoitti Sarvikuonosta analyysin molempiin opintoihin.
”Tykkäsin näytelmästä hirveästi jo silloin”, Linnasalmi muistelee, ”ja se pulpahti mieleeni yhtäkkiä muutama vuosi sitten. Se tuntui ajankohtaiselta ja alkoi vaivata.”
Näytelmän päähenkilö, mies nimeltä Bérenger (Jukka Hurjanen), on tavallinen ihminen, joka on töissä lakitieteellisessä kustantamossa. Hän huomaa, että ihmiset hänen ympärillään alkavat muuttua sarvikuonoiksi.
”Sarvikuonoilla on väkivaltaisia piirteitä”, Linnasalmi kuvailee, ”ja ne tuhoavat kaupunkiympäristöä, esimerkiksi puistonpenkit.”
Sarvikuonoiksi muuttuu muun muassa Bérengerin työtovereita sekä hyvä ystävä Jean (Lari Ylönen). Bérenger itse ei muutu, vaan tilannetta katsotaan hänen näkökulmastaan. Näytelmään sisältyy eräänlaisena alajuonena myös kolmiodraama Bérengerin ja hänen työtovereidensa Daisyn (Pauliina Alanko) ja lakimies Dudardin (Kari Simonen) välillä.
Juoni alajuonineen on ohjaajan mukaan kuitenkin vain pintataso.
”Syvemmin Sarvikuono kertoo yksittäisen ihmisen olemassaolosta yhteiskunnassa, joka on hullu tai hänelle epäsopiva”, Linnasalmi analysoi.
Populismia ja ohipuhumista
Marjo Linnasalmi kertoo, että kun Ionescon Sarvikuono vuonna 1959 ilmestyi, sen katsottiin esittävän totalitarismin nousua ja liittymistä massaliikkeisiin. ”Meidän aikanamme populistiset liikkeet houkuttelevat ihmisiä, ja siksi näytelmä tuli mieleeni uudestaan.”
Linnasalmi löytää ohjaamastaan näytelmästä nyt paljon muutakin sellaista, mitä ympärillämme parhaillaan tapahtuu.
”Siinä käsitellään ekologisia teemoja”, hän arvioi. ”Näytelmässä puhutaan ihmisen ja luonnon suhteesta, mutta ei ympäristönsuojelullisena asiana vaan esittämällä inhimillisyys ja eläimellisyys vastakkain.”
Sarvikuono-näytelmä sopii Linnasalmen mukaan hyvin myös koronapandemian aikaan: ”Se miten sarvikuonot lisääntyvät on kuin olisi pandemia. Näytelmän henkilöt puhuvat sairauksista, ja osa on linnoittautunut kotiinsa. Onneksi emme olleet tekemässä tätä heti koronapandemian alussa, sillä se olisi ollut liikaa!”
Ajankohtaista näytelmässä on Linnasalmen mielestä myös henkilöiden tapa keskustella. ”Näytelmässä henkilöt puhuvat välillä niin, etteivät ymmärrä toisiaan ollenkaan. Keskustelu on ihan järjetöntä. Sekin sopii meidän aikaamme.”
Absurdi virkistää
Sarvikuono on tyyliltään absurdi, ja Linnasalmi toteaakin, että on ollut virkistävää tehdä muuta kuin realistista. ”Kaikki on realistista näytelmän maailmassa ja totta näytelmän henkilöille, mutta se ei ole meidän maailmassamme oikeasti totta. Luulen, että se on ollut kiehtovaa myös näyttelijöille.”
”Olen oppinut taas uudestaan, miten kivaa on yhdessä ideoida maailmaa ja miten paljon näyttelijät voivat tuoda ideointivaiheeseen ja miten teksti näyttämöllä herää henkiin.”
Sarvikuonoa on harjoiteltu pandemian keskellä, ja siksi ilmassa on Linnasalmen mukaan ollut jatkuvaa epävarmuutta. ”Toisaalta sekin tunnelma sopii tähän näytelmään eikä ole pelkästään huono asia!”
Epävarmoista ajoista huolimatta porukka on pysynyt marraskuusta asti lähes samana. Mukana on kahdeksan näyttelijää, joista osalla on monta roolia. Ohjaajana Linnasalmesta on hienoa seurata, kun näyttelijä vähitellen löytää rooliaan. ”Erityisesti tykkään sellaisista hetkistä, kun itselleni tulee jokin oivallus näyttelijän tekemisestä. Itse en voi kaikkea huomata, vaan näyttelijä voi roolissaan huomata asioita ihan eri näkökulmasta.”
Absurdin tekstin tyylikeinot myös asettavat omat haasteensa näyttelijöille. ”Näytelmässä on esimerkiksi välillä kaksi keskustelua käynnissä samaan aikaan. Kun henkilö vastaa toiselle, on välissä tullut jo toisen keskustelun asioita.”
Laulavat sarvikuonot
Linnasalmi kiittää myös valo- ja äänisuunnittelijoiden, puvustajan ja lavastajan työtä. Haastattelua tehtäessä on vielä epävarmaa, tuleeko esitykseen musiikkia. ”Ei ehkä perinteistä musiikkia mutta kuullaan kyllä äänisuunnittelija Esa Lindroosin tekemää sarvikuonojen laulua.”
Äänet ja äänisuunnittelu ovat esityksessä Linnasalmen mukaan muutenkin tärkeässä osassa. ”Näytelmässä on paljon koko ajan kasvavia asioita niin kuin sarvikuonot, jotka lisääntyvät samalla tavoin kuin tartunnat. Vastaavasti aluksi hajoaa vain laseja, loppua kohden myös rakennuksia. Tämä esitetään pitkälti äänin.”
Huumoria ja tummia sävyjä
Marjo Linnasalmi suosittelee Sarvikuonoa yhtä lailla absurdin teatterin ystäville kuin kaikille, jotka ovat koronan aikaan kyllästyneet istumaan kotona ja haluavat omin silmin nähdä, miten ajankohtaisuus voi olla läsnä 50-luvun lopulla kirjoitetussa tekstissä.
Mutta mitä oikeastaan on absurdi teatteri? Linnasalmi kertoo Ionescon sanoneen eräässä haastattelussa, että kaikki klassikkonäytelmät ovat absurdeja: ”Ionescon mielestä Shakespearekin on absurdi, sillä absurdius tulee henkilöhahmon konfliktista itsensä kanssa. Näytelmissä ja todellisuudessakin ihmistä vetävät useat voimat eri suuntiin.”
Sarvikuono-näytelmässä on Linnasalmen mukaan sekä huumoria että tummia sävyjä. ”En haluaisi pelätä tummempaakaan puolta”, hän pohtii. ”Siellä on tietty uhka, ja tuntuu vapauttavalta käsitellä myös sellaista tunnelmaa. Se ei ole sama asia kuin synkkä; on ehdottomasti myös huumoria.”
Eugène Ionesco: Sarvikuono (suomentanut Aili Palmén).
Ohjaus: Marjo Linnasalmi.
Esitykset 4.9.–9.10.2021.
Teatteri Kultsa, Käenkuja 6–8, Helsinki
Liput ja lisätiedot: teatterikultsa.fi
Teatteri Kultsa ry. on lähes 80-jäseninen helsinkiläinen pienteatteri, joka toimii Käenkujan uudistetussa väestönsuojassa. 4-6 ensi-iltaa vuosittain tuottavan teatterin ohjelmistoon kuuluvat lisäksi konsertit ja klubi-illat.
Comentarios